Takana on mitä mahtavin viikko takana. En olisi ikinä uskonut ensimmäisen harjoittelupaikan olevan juuri se minun juttuni.
Lapset ovat ihania ja omaavat juuri sen oman erityisen luonteen. Haastetta on, mutta joka päivä on palkitseva. Joka päivä töistä saa lähteä hymyhuulilta, vaikka jollain pojalla olisi ollut huono päivä. Silti jokaiselta pojalta saa sen iloisen hymyn ja heipat, kun he lähtevät päivän päätteeksi. Pelkkä hymy on hyvin palkitseva.
Pikkuhiljaa pojat alkavat tutustua minuunkin, osa hitaammin, osa nopeammin. Osan kanssa ollaan jo hyviäkin ’kavereita’. Ihan mahtavia poikia siis!
Keskiviikkona kävimme poikien kanssa taas uimassa, ihan niinkuin sitä edellisenä torstaina, joka oli minun ensimmäinen päiväni. Pojille tämä olis myös ensimmäinen kerta hetkeen uimassa. Voin sanoa, että sitä energiaa riitti sinä päivänä, pojat olivat aivan innoissaan uimiseen pääsystä! Keskiviikkona, toisena kertana, meni jo paremmin. Pojat ottivat minutkin mukaan leikkeihin, mikä tuntui aivan mahtavalta! Niinkuin jo sanoin, poikien hymy on hyvin palkitseva.
Torstaina, niinkuin joka ikisenä päivänä, pojat heittelevät pulloja ja toivovat, että ne päätyvät pystyyn. Ja kyllä, tätä pelataan joka päivä, joka hetki. Sitä riemun määrää kun se pullo jää pystyyn! Kauhea huuto ja kaikkien pitää se nähdä, että se tosiaan jäi pystyyn. Eihän siinä voi kun taas itse hymyillä. Torstaina heillä oli pullonheitto kisa. Jopa minä, ensikertalainen, pääsin osallistumaan! 20 heittoa ja minulta jäi pystyyn jopa 4! Ehkä minäkin siis vielä tämän harjoituksen aikana opin tämän. 3 heistä palkittiin ja niin sanotut hävinneet pojat ottivat tämän asian hyvin. Odotimme pientä riitaa asiasta, mutta kaikki meni oikein hyvin. Pojat pääsivät myös saman päivän aikana hieman riehumaan myös liikuntasaliin. Minäkin pääsin mukaan pelamaan jalkapalloa!
